Lupauksemme vuodelle 2017: yrittäjämäinen toimintakulttuuri 100 kouluun

Suomen satavuotissyntymäpäivän kunniaksi me YES-verkostossa tahdomme tarjota kuluvan vuoden aikana 100 oppilaitokselle mahdollisuuden lähteä kehittämään yrittäjämäistä toimintakulttuuria. Tukena ovat YES-verkoston aluetoimijat, palvelut ja materiaalit.

 

Työelämän muuttuessa työelämä- ja yrittäjyystaitojen hallitseminen on entistä tärkeämpää, ja myös uudet opetussuunnitelmat ohjaavat vahvemmin yrittäjyyskasvatukseen.

– Yrittäjyyskasvatus ei enää ole yksittäisten edelläkävijäopettajien työtä, vaan toimintakulttuurin muutokseen tarvitaan koko koulu ja ympäröivä työelämä, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

#Suomi100 ja toimintakulttuurin muutos sataan kouluun

Tänä vuonna Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkosto YES-verkosto tahtoo juhlistaa satavuotista Suomea rakentamalla yrittäjämäistä toimintakulttuuria 100 kouluun ympäri Suomea.

– Yrittäjämäinen toimintakulttuuri luo aitoa innostusta tekemiseen. Se rakentaa tavoitteellista, oppijalähtöistä, luovaa ja vuorovaikutuksellista ilmapiiriä, joka kannustaa uuden kokeilemiseen ja yhteistyöhön muiden kanssa.

Lehtonen muistuttaa, että toimintakulttuuri muuttuu, kun koko koulu sitoutuu muutokseen ja koulun johto huolehtii siitä, että asioita on aikaa käsitellä yhdessä.

Apuna YES-verkoston asiantuntijat

Työkaluina yrittäjämäisen toimintakulttuurin rakentamiseen YES-verkosto tarjoaa mukaan lähteville kouluille alueellisen asiantuntijaverkostonsa tuen sekä mallinsa ja materiaalinsa.

– Hyvä alku on pyytää meidät paikalle pitämään esimerkiksi YES Pedagogiikkapaja, jossa tutustutaan yrittäjyyskasvatuksen perusperiaatteisiin, arvioidaan nykytilanne ja lähdetään yhdessä pohtimaan, mitä pitää tehdä. Konkreettisia välineitä ovat esimerkiksi YESin Yrittäjyyskasvatuksen työkirja ja sen sisältämät työkalut, kuten esimerkiksi vuosikello, Ehjä polku ja Yrittäjämäinen oppilaitos -pohja.

YES-verkosto tarjoaa koulujen käyttöön myös palvelujaan verkostoitumiseen työelämän kanssa, kuten opettajan ja yrittäjän yhteistyöfoorumit YES Ope-yrittäjätreffit ja YES Café sekä yrittäjistä ja työelämän edustajista koostuvan vapaaehtoisverkoston eli YES Kummit.

– Opettajan itse ei tarvitse olla yrittäjyyden tai työelämän asiantuntija, sillä tukea näiden taitojen opettamiseen löytyy. Tahdomme rohkaista opettajia ja kouluja tiimi- ja pariopetukseen, työelmäyhteistyöhön ja kokeilukulttuuriin. Tarkoituksemme ei siis ole mennä kouluihin sanomaan mitä pitää tehdä, vaan innostaa ja tarjota tukea koulujen ja opetushenkilöstön omaan kehitystyöhön, Lehtonen kertoo.

Tee testi: missä koulumme on nyt?

YESin maksuttomasta Yrittäjyyskasvatuksen työkirjasta löydät testin, jonka avulla voit kartoittaa, miten yrittäjyyskasvatus näkyy teidän koulussanne. Testi on tulostettava, joten sen voi tehdä esimerkiksi opettajankokouksessa.

Nämä lukiot aloittivat jo!

YESin viime vuonna käynnistyneessä hankkessa 17 lukiota rakentaa yrittäjämäistä toimintakulttuuria.

Tammikuun tärpit

Kokosimme parhaat palat YES-verkoston yrittäjyyskasvatuksen työkaluista, ole hyvä!

Tilaa YES-uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat uutisia yrittäjyyskasvatuksta sekä tietoa valmennuksista, tapahtumista ja materiaaleista suoraan sähköpostiisi.

 

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Print this page

Comments

comments

YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella
on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.
css.php